Paikka
Osallistujia
Tapahtumamuoto
Edustettuja maita
OSAOn avoimet ovet uudistuivat tuoden OSAOn ja ammatillisen koulutuksen esittelyn suoraan luokkahuoneisiin ja kotisohville kaksiviikkoisen virtuaalitapahtuman avulla. Tapahtuman ensimmäisen viikon aikana tuotettiin päivittäistä ohjelmaa OSAOn kampukselta kotoisasta studiotilasta, jonka lisäksi OSAOn eri yksiköt esittäytyivät omilla esittelyosastoillaan niin livenä kuin tallenteidenkin kautta.
Yleisöllä oli mahdollisuus keskustella suoraan yksiköiden edustajien kanssa pyöreiden pöytien keskusteluissa, 1on1-tapaamisissa sekä chattaillen. Huoltajille järjestettiin virtuaaliset huoltajaillat, jotta heillä oli mahdollisuus tutustua ensisijaisesti huoltajaa kiinnostaviin asioihin.
Tapahtuman tallenteet ja yksiköiden esittelytilat olivat saatavilla alustalla tapahtuman toisen viikon ajan.